Ina Christel Johannessen: Something Spooked the Horses. Kuvassa: Sofia Hilli, Jenni-Elina Lehto, Valtteri Raekallio. Kuva: Charlotte Estman-Wennström

Ina Christel Johannessen – hallitsemattomuuden kesyttäjä

Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä sai vieraakseen norjalaiskoreografi Ina Christel Johannessenin ja pääsi tekemään tanssiteosta uudella tavalla. Lopputuloksena oli elävä, hengittävä teos ja koskettavaa liikettä.

- Joskus tuntuu kuin minulla olisi kymmenen villihevosta, joista yritän pitää kiinni - Haluan ravita heitä ja haluan antaa heidän juosta joka suuntaan villisti ja vapaasti.

Näin kuvaa Ina Christel Johannessen työskentelyään tanssijoiden kanssa. Hän on kehittänyt koreografisen metodin, joka pohjautuu improvisaatioon. Johannessen myöntää, että siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä nykytanssikentällä. Hänen työskentelytavastaan tekee erityisen se, ettei hän itse luo liikkeitä koreografiaa varten. Kaikki lopullisessa teoksessa nähtävä liike on tanssijoiden itsensä tuottamaa,vaikka koreografia onkin sekunnilleen määrättyä.

-En näytä tanssijoille mitään (liikettä) enkä halua vaikuttaa heihin. Jos olen liian varma siitä mitä haluan, saattaa tulla ongelmia: en olisi koskaan tyytyväinen.

Improvisaatiossa Johannessenia miellyttää sen orgaanisuus ja intuitiivisuus. Silloin liike ei rakennu minkään sääntökehikon puitteissa. Hänen työssään näyttäisikin olevan tärkeää, että tehdään ennen kuin ehditään ajatella, etteivät rationaaliset ajatusmallit pääse katkaisemaan intuition virtaa. Johannessen pitää antoisana sitä, että voi ikään kuin työntää tanssijoita haluamaansa suuntaan varsinaisen ohjaamisen sijaan. Hän antaa tanssijoille improvisaatiotehtäviä, joista kehitellään materiaalia teosta varten.

- Tehtävä tai improvisaatio voi olla hyvin erilainen verrattuna puhtaaseen fyysiseen tai emotionaaliseen tilaan tai erityiseen tekniikkaan. Tärkeää on asioiden linkittäminen toisiinsa. Voin esimerkiksi teettää ensin yhden tehtävän ja tehdä sitten jotakin muuta vaikka jalkojen kanssa ja keskellä sitä palata taas alkutehtävään.

Minun tehtäväni on olla hyvin selvä ja huolellisesti valmistautunut. Minun on tiedettävä, miten haluan työntää heitä ja mihin suuntaan. Oikeastaan tanssijat päättävät mitä tekevät, mutta minun on “työnnettävä” heitä, jotta he liikkuvat kuten haluaisin ilman että näytän heille sen.

Hallitsemattomuutta voi hallita

Voikin arvata, että prosessi on monimutkainen ja pitkäkestoinen. Työtä voi hidastaa myös se, jos tanssijat eivät ole nähneet Johannessenin muita teoksia eivätkä tiedä millainen lopputulos on odotettavissa. Ennestään Johannessenille tuntemattomien tanssijoiden, kuten Helsinki Dance Companyn Sofia Hillin, Jenni-Elina Lehdon ja Valtteri Raekallion, kanssa hän lähtee liikkeelle pienin askelin.

Tanssijoilla teetetään ensin yksinkertaisia improvisaatiotehtäviä ennen kuin edetään itse esitystä varten olevaan tehtävään. Johannessen on tottunut tekemään muun muassa norjalaiselle Carte Blanche -ryhmälle suuria produktioita. Tässä mielessä HDC:n kutsuteos on ollut hänelle virkistävää vaihtelua.

-Oli mukavaa aloita työskentely vain kolmen tanssijan kanssa. Alussa sanoin itselleni, että älä keksi liian suuria ideoita, tärkeintä on tutustua heihin. Ajattelin käytännöllisesti, että teen sooloja, duettoja ja trioja. Aloin pohtia vahvuuden ja heikkouden autostad, miten avautua ja sulkeutua, miten paljastaa, olla vahva tai hauras. Jos uskaltaa olla heikko, voi olla myös vahvempi.

Metodi on melko prosessikeskeinen, mutta yhtä tärkeää Johannessenille on esityksen esteettinen ilme ja esittämisen tapa. Tanssijoiden kanssa tehdään paljon harjoituksia, jotka liittyvät fokukseen ja esimerkiksi katseen käyttöön. Tehtävänomaisuus näkyy myös esityksessä syvästi motivoitujen liikkeiden ja liikevariaatioiden kautta.

Esimerkiksi HDC:n Something Spooked the Horses -koreografiassa kaikki tanssijat tekevät eräässä kohdassa hyvin samankaltaista liikesarjaa. Kohdassa voi nähdä selvästi, että heille on annettu jokin liikkeellinen tehtävä, jonka kukin on ratkaissut tavallaan. Koreografin ohjeet tai “tönäisyt” ovat olleet kuitenkin niin mietittyjä, että kaikkien tanssijoiden liikkeissä on yhteneväisiä elementtejä, jotka rytmittävät eriävät osiot samaan kokonaisuuteen kuuluvaksi. Tanssijoiden läsnäolo, määrätietoisuus ja liikkeiden toimivuus johtunevat Johannessenin ideologiasta:

-He voivat olla työssään intuitiivisia eikä heidän tarvitse olla epävarmoja. En sano, että tämä ei ole oikein tai etten ikinä tule pitämään tästä. Teen päätökset, sulattelen ja yhdistelen palasia. Jos joku ei tule mukaan, sanon, että tämä oli oikein hyvä, mutta tämä ei tule olemaan esityksessä mukana.

Liike näyttää miltä tuntuu

Johannesen kertoo, että on päätynyt työtapaansa huomattuaan tanssijana voivansa hallita sitä, ettei hallitse kaikkea. Että se on yksi tapa hallita asioita.

- Kun aikaisemmin tein liikettä, tiesin, miltä liike tai sen ilmaisu tuntuu kehossani. Mutta tanssijat eivät koskaan näyttäneet siltä, mitä minä olin tuntenut. Miten siis tuon autenttisuuden voi siirtää tanssijoille ja voivatko he välittää sen tarkasti ja hetkessä? Huomasin myös, että katsellessani aloin etsiä vääriä imitaatioita.

Johannessen on päätynyt ratkaisemaan liikkeen autenttisuuden välittämisen sillä, että antaa tanssijoiden itsensä löytää ja muovata liikkeet. Hän näkee roolinsa koreografina ideoiden antajana ja toivoo, että tanssijat ovat vuorovaikutteisia ja inspiroituvat ideoimaan lisää näistä alkusysäyksistä.

Kyse on myös luottamuksesta ja vastuusta. Tanssijoiden tulee voida luottaa koreografiin ja kantaa oma vastuunsa liikkeen kehittelyssä, mutta heidän on luotettava puolestaan koreografin vastuuseen esityksen kokonaisuudesta ja tanssijoiden tukemisesta. Lopputulos on hallittua epävarmuutta siitä, että se on sekä ennalta-arvaamatonta että -aavistettavaa.

Vaikka matkustaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on Johannessenin mielestä mukavaa, on se myös jatkuvaa eron tekemistä. Prosessin alussa ja kuluessa on tärkeää tuntea tanssijat. Kun teos on valmis, koreografi lähtee eikä ehkä näe tanssijoita enää koskaan. Kuten tavallista, Helsingistä Johannessen lensi kotiin Osloon muiden töiden pariin heti ensi-illan jälkeen.


Karoliina Yli-Honko