Aukikiertoja: Siintääkö Helsingin taideyliopisto?

Korkeinta tanssitaiteen opetusta antava oppilaitos, Teatterikorkeakoulu on yksi Suomen yliopistoista. Juuri nyt yliopistokenttää ravistelee suurin muutosprosessi vuosikymmeniin. Yliopistojen asema valtion tilivirastoina lakkaa vuonna 2010. Yliopistoista, TeaK mukaan lukien, tulee julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiöitä, ikään kuin yksityisempiä yliopistoja, jotka saavat valtionavustusta.

Samaan aikaan yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkkoa supistetaan. Opetusministeriön tavoitteena on, että yliopiston vähimmäiskoko tulevaisuudessa on 3000 opiskelijaa. Taideyliopistot ovat nyt niitä lilliputteja: Kuvataideakatemiassa on 250 opiskelijaa, TeaKissa 430. Siintääkö Helsingin taideyliopisto taivaanrannassa tai vaikkapa Kalasatamassa? Vuosikymmeniä on kaavailtu taideyliopiston perustamista ja vuosikymmeniä idea on kaatunut siihen, että taideyliopistot ovat halunneet pysyä itsenäisinä kääpiöinä. Pienuudessa on totta vie etunsa.

Olen kuitenkin viime aikoina seurannut taideyliopistoja ja taiteen/tieteen kenttää lintuperspektiivistä ja ymmärrän, että Helsingin taideyliopiston perustamiselle olisi perusteita. Olen nähnyt, että taidealan omanarvontunteen kehittäminen eristäytymällä ei vie alaa välttämättä eteenpäin. Olinhan puoli vuotta Tanskan valtiollisen teatterikoulun osan, modernin tanssin koulun epäonnistuneena johtajana. Jouduin konfliktiin henkilökunnan kanssa alta aikayksikön.

Yksi konfliktin perustoista oli, etten osannut nähdä mitään erityistä pahaa siinä, että modernin tanssin koulu oli osa teatterikoulua. Pikemminkin näin sen hedelmällisenä. Tanssikoulun väki piti teatterikoulua suurena uhkana, hangoitteli tosiasiaa vastaan eikä hyväksynyt teatterikoulun rehtorin pyrkimyksiä yliopistostatuksen saamiseksi. Henkilökunnan mielestä modernin tanssin koulu olisi pitänyt - jos kerran autonomiaa ei voinut saada - liittää mieluummin vaikka musiikkiakatemiaan.

Tullessani johtoon esittelin innokkaasti, että tanssinopiskelijoiden esiintymistaitoa voidaan kehittää. Tästäkös henkilökunta kauhistui, että tanssijoiden tekniikkahan rapautuu ja tanssista tulee draamaa! (siis näytelmäkirjallisuutta….) Henkilökunnan mielestä musiikki ja tanssi kuuluivat yhteen niin kuin ”pot and pan” (tanssi oli varmaankin se ”pan”, joka lasketaan musiikin, ”pot”, päälle…. ).

 
Olen nähnyt, miten suomalainen esittävän taiteen kenttä on muuttunut ja kehittynyt siksi, että tanssitaide tuli osaksi Teatterikorkeakoulua. Sillä on ollut valtava merkitys sekä tanssille itselleen että teatterille. Jatkossa yhteiselolla on vielä suurempi merkitys, sillä Teatterikorkeakoulu sai yhteistilat Sörnäisistä vuonna 2000. Tästä syntyvät tulokset näkyvät pitkällä viiveellä mutta voimalla.

Tulevat esiintyjäsukupolvet opiskelevat uteliaasti eri taidealoja, mutta myös profiloituvat, imevät vaikutteita, perustavat kokeilevia sekaryhmiä entistä enemmän. Se tulee näkymään seuraavina vuosikymmeninä taiteen kentällä. Teatterikorkealaiset tekevät myös runsaasti yhteistyötä muiden taideyliopistojen kanssa.

Voi vain kuvitella, mitä taiteessa tapahtuisi 20 vuoden kuluttua, jos taideyliopistot yhdistettäisiin muutaman vuoden sisään. Ratkaisu olisi hallinnollinen ja toisi synergiaetuja, jos monenlaista ongelmaakin alkuun, mutta pitkällä tähtäimellä se varmasti loisi yhteisiä tavoitteita ja vielä enemmän uusia kohtaamisia taiteiden rajapinnoilla. Elokuvan ja teatterin välillä miltei kaikki on yhteistä: ohjaaminen, dramaturgia, (käsi)kirjoittaminen, näytteleminen, lavastus, valaistus ja äänisuunnittelu - ja tanssielokuviakin on. Ooppera, live art, videotaide, visualisoidut, ohjatut konsertit, improvisaatio, taidekasvatus….

Samalla taiteesta sisältäpäin lähtevä tutkimus vahvistuisi ja kehittyisi yhteistyössä tiedeyliopistojen kanssa. Yhdistämisestä huolimatta taidekuntien tai akatemioiden tietty itsenäisyys säilyisi. Jos tanskalaiset ottaisivat tästä mallia, modernin tanssin koulunkaan ei tarvitsisi miettiä sitä, minkä taiteenalan kanssa tanssi on kuin ”pot and pan”. Sen sijaan taiteet voisivat elää yhdessä ”melting potissa”. Vain kovimmat luut pysyisivät keitossa eristäytyneenä ja toki luuna pysymiseen on kaikki vapaus.

Siintääkö taideyliopisto siis? Näillä näkymin ei siinnä, koska Taideteollisesta korkeakoulusta tulee osa Innovaatioyliopistoa eikä TaiKin jakamisesta saa puhua. Sibelius-Akatemialla on iso, sinänsä positiivinen hanke, mutta riippakivi juuri nyt: musiikkitalo, joka imuroi energiaa ja rahaa. Kuvataideakatemia ei halua yhdistyä, koska pelännee mm. rahoituksen vähenemistä. Voi olla, että taas muutaman vuoden sisällä asia nousee voimakkaammin tapetille. Sitä silmällä pitäen: taideyliopistolaiset voivat jälleen kerran hautoa ideaa omissa kasareissaan.

Paula Tuovinen