Painettu lehti

TANSSI-lehti 4/2008 
28. Vuosikerta

Päätoimittaja
Minna Tawast

Toimitussihteeri
Piia Ahonen

Toimitusneuvosto

Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen



Kannessa:
Willi Dorner:
Bodies in Urban Spaces

Valokuvaaja:

Petri Summanen

 

 

 

 

 

 

 

Pääkirjoitus: Homma kesken

-Helsinki ei ole mikään kulttuurikapunki, Sen pintaa ei tarvitse raaputtaa kuin vähän, niin kulttuuri ja sivistys karisevat, toteaa Keskustan kuntavaaliehdokas, historian tohtori Laura Kolbe.


Koreografin työ kiinteästi osa yhteiskuntaa

Pohjoismais-baltialainen tanssiammattilaisten yhteisö, Kedja, piti syyskuussa Kööpenhaminassa tapaamisen, jonka teemana oli "koreografin taidot ja koulutus".


Saarisen sukellus alitajuntaan

Aina toisinaan eteen tulee teos joka suorastaan pakottaa pohtimaan, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, teos jonka elementit ovat kunnossa, mutta niiden muodostama kokonaisuus ei.

Korjauksia:

Uusimman Tanssi-lehden Flic flac -artikkeleihin on eksynyt kaksi asiavirhettä.

Jutussa LM päivittää Eurooppa-kuvaa mainitaan, että kansainvälisen Liikkeellä Marraskuussa -festivaalin budjetti on alle 200 000 eruoa. Todellisuus on kutienkin vielä tiukempi: festivaalin budjetti on oikeasti noin 100 000 euroa.

Artikkelissa Tanssin aluekeskusveskoston jatkoa harkitaan väitetään, että verkoston 5-vuotinen pilottivaihe päättyy tämän vuoden lopussa. Pilottivaihe jatkuu kuitenkin vielä vuoden 2009.

Tanssi-lehti pahoittelee virheitä.





2  Pääkirjoitus: Homma kesken

4  Flic-flac

Flow productions / LM päivittää Eurooppa-kuvaa / Kansallisooppera ja oppisopimuskoulutus / Tanssin aluekeskusverkoston jatko / Kuntavaaliehdokkaat kehottavat lobbaamaan / Kansainvälipaloja / Tanssielokuvia Suomesta ja muualta / Sammakko / Koreografin työ kiinteästi osa yhteiskuntaa



10  En face

Heikinheimo antoi tanssille ajan Jyväskylässä.
Maija-Liisa Westman

12  Tanssin mennyttä metsällä

Osa 3: Mennyt loitsu ja nykyiset loitsut.
Anne Makkonen

14  Teoksen äärellä

Jämähtänyttä parkouria.
Jenni Sainio

16  URB

Tuliaisina politiikkaa
Minna Tawast

18  Ammatti vai identiteetti?

Puhetta tanssijuudesta
Tiina Suhonen


22  Suomalainen nykytanssija on esiintyjä

Piia Ahonen

25  Aukikiertoja

Bongaa vanhus
Raisa Rauhamaa

26  Parallel

Katsomisen arvoista?
Eeva Muilu

27  Katsomosta käsin

Saarisen sukellus alitajuntaan/ Virtaava ja energinen Cullbergbaletten/ Viita on naisen kuva

30  Tauolla: Eeva Kaario-Kela ja tärkeät kysymykset.

 Minna Luukko