TANSSI-lehti 5/2008
28. Vuosikerta
Päätoimittaja
Minna Tawast
Toimitussihteeri
Piia Ahonen
Toimitusneuvosto
Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen
Kannessa:
Jouka Valkamar:
91N
Sakari Viika
Tanssin ja luokanopettaja Katri Nirhamo kertoo tässä
numerossa, miksi hän pyrkii saamaan tanssitaiteen osaksi koulujen
opetusohjelmaa – siis sinne koulutusfilosofian ytimeen eikä ylimääräiseksi
lisäksi koulupäivän jälkeen. Hän sanoo muun muassa havainneensa, kuinka
varsinkin levottomat oppilaat tarvitsevat kokonaisvaltaista kehon ja aivojen
yhteistyötä.
He, ja kaikki muutkin, tarvitsevat myös taiteen tekemisen mukanaan tuomaan yhdessä tekemisen tietotaitoa, tunnetta yhdessä yrittämisestä ja yhdessä onnistumisesta – ja siitä, että mahdollinen epäonnistuminenkin on yhteistä. En nyt haluaisi käyttää sitä y-sanaa, mutta kyllä, yhteisöllisyyden hyvistä puolista tässäkin on kyse. Yhteisöllisyys ei synny sillä, että ratkaistaan ryhmässä matematiikan tehtäviä, vaan tekemällä yhdessä jotain, mitä ei yksin voi tehdä. Esittävät taiteet ovat perusluonteeltaan ”yhteisöllisiä”.
Läheskään kaikkea, mitä ihmislapsen on opittava kasvaakseen kokonaiseksi ihmiseksi ja kansalaiseksi ei voi mitata kouluarvosanoilla. Koulun tehtävä on antaa lapsille heidän tarvitsemansa kirjatieto, mutta se ei riitä oppimiskykyisen ja innovatiivisen ihmistaimen kehittämiseen. Lapsi tarvitsee paljon muutakin tietoa, josta oman kehon tunteminen ja hyväksyminen, yhdessä toimiminen, sosiaalinen onnistuminen ja ilo uuden luomisesta ovat tärkeä osa.
Vaikka nykyinen opetusfilosofia kovin korostaakin itse oppimista ja tiedonhankintaa ja karsastaa ulkolukua, sen käsitys tiedosta näyttäytyy kapeana – samoin käsitys ajattelusta ja ihmisestä. Koulujen turvallisuudesta huolehdittaessa kannattaisi muistaa, että paras turva löytyy koulun ihmisistä itsestään, hyvästä minäkuvasta ja tunteesta, että kuuluu yhteisöön, joka arvostaa minua ja taitojani.
Minna Tawast