Maria Kananen. Kuva: Laura Kauppinen

Avoimet harjoitukset – teos lähes levällään?

Koreografi Maria Kananen on lähtenyt miettimään, miten teos voi olla kontaktissa ihmisten kanssa jo ennen valmistumistaan. Kirjoituskeräys pelosta tuotti konkreettisia ajatuksia, joista lähdettiin liikkeelle. Kuudet avoimet harjoitukset vaikuttivat lopullisen teoksen muotoon.

Kajaanista lähtöisin olevan Maria Kanasen soolotanssiteos Akrobatiaa aroille päättyy Tampereella Tutkivan teatterityön keskuksessa kuin mikä tahansa tanssiesitys. Kolmannessa esityksessä tilan kahdelle seinustalle rakennetuissa katsomoissa on jo tyhjiä tuoleja. Katseiden ristitulessa lähes tunnin ollut Kananen hengittää edelleen syvään ja pyytää yleisöä siirtymään lämpiöön.

Vieraskirjaan kurkistamalla paljastuu esityksen erilaisuus. Terveiset ja kommentit alkavat jo kolme kuukautta ennen ensi-iltaa. Syksyn aikana Maria Kananen työryhmineen on kysynyt kiinnostuneiden mielipiteitä, työstänyt kohtauksia ja keskustellut yleisön kanssa kuusissa avoimissa harjoituksissa ennen ensi-iltaa.

Harjoitukset kuin painekattila

– Sooloteos on paljon yksin olemista, kertoo Kananen myöhemmin kahvikupin ääressä.

– Halusin etsiä enemmän kuin tavallisessa teoksessa vuorovaikutusta ja kontaktia yleisön kanssa. Mietin myös, miten teos voisi olla olemassa yleisölle jo ennen kuin se on valmis.

Kananen puhuu avoimista harjoituksista painekattilana. Joka toinen viikko yleisölle pidetyt avoimet ja ilmaiset noin kahden tunnin harjoitukset tarjosivat työryhmälle etappeja, joita ennen tavattiin, tiivistettiin työntekoa ja otettiin kantaa johonkin teoksen osa-alueeseen. Yleisöharjoitusten muoto pyrittiin pitämään mahdollisimman rentona ja vapaana. Niissä kokeiltiin asioita, joita parhaillaan pohdittiin.

Kanaselle oli tärkeää saada aikaan paljon keskustelua ja kommunikointia sekä katsojien kanssa että työryhmän sisällä. Avoimissa harjoituksissa alku oli usein hankalaa. Kanasen rooli koreografina, tanssijana ja tilaisuuksien vetäjänä oli välillä stressaava.

– Jos resurssit antaisivat myöden, jonkinlainen yleisötyöntekijä avoimien harjoitusten vetäjänä olisi hyvä. Ulkopuolinen henkilö voitaisiin kokea neutraalimpana hahmona johdattelemassa keskustelua kuin teoksen koreografi.

Kananen on kuitenkin vilpittömästi innoissaan ja tyytyväinen yleisökeskustelujen antiin.

– Ei sellaisia keskusteluja synny minkään valmiin esityksen yhteydessä. Sekä yleisölle että tekijöille harjoitukset olivat kokeilua ja ajatusten vaihtoa, ei arvostelua. Ihmisten mielipiteet myös vaikuttivat lopulliseen teokseen.

Avoimet harjoitukset tarjosivat Kanasen mukaan erilaisia ja tuoreita näkökulmia. Välillä yleisön mielipiteet vahvistivat omaa käsitystä, välillä hämmensivät niitä entisestään. Kun teos alkoi saada lopullista muotoaan, koreografi Kanaselle syntyi myös suojelun tarve:

– Viimeiset avoimet harjoitukset olivat vaikeimpia, sillä teosta ei olisikaan enää halunnut näyttää ulkopuolisille.

Uutta yhteistä sanastoa

Akrobatiaa aroille -harjoituksia kävivät katsomassa sekä tanssin ammattilaiset että niin sanottu tavallinen yleisö. Yksi ryhmä ja muutamat yksittäiset henkilöt seurasivat harjoituksia koko ajan. Keskimäärin paikalla oli 10-15 ihmistä.

– Alan ihmiset olivat kiinnostuneita näkemään toisen työprosessia. Sitten on näitä kulttuuritietoisia ihmisiä, joilla on monipuolisesti mielenkiintoa kulttuuria ja eri tapahtumia kohtaan. Lisäksi harjoituksissa kävi ilmaisusta tai tanssista kiinnostuneita nuorten ryhmiä, jotka opettaja toi paikalle. Ikäjakauma on ollut hyvin laaja. Medianäkyvyys, kuten juttu lehdessä, vaikutti heti yleisömäärään.

Viimeisissä harjoituksissa puheenvuorot näyttivät tulevan pääasiassa tanssin parissa työskenteleviltä ihmisiltä. Paikalla oli paljon nuoria, mutta yksikään heistä ei uskaltautunut kommentoimaan teoksen alkua pohtivia kysymyksiä. Ehkä nuorten vaikenemiseen vaikutti runsas yleisömäärä: Kananen nimittäin kertoi nuorten olleen aktiivisia keskustelijoita projektin aikana.

Tanssista ja koreografisista ratkaisuista puhuminen ei ole aina helppoa ammattilaisillekaan. Avoimet harjoitukset voivat lähentää tanssin tekijää ja katsojaa ja luoda näin yhteistä sanastoa sanattoman ilmaisun käsittelemiselle. Kanasen mielestä monet ihmiset halusivat avoimissa harjoituksissa nähdä erityisesti konkreettista tekemistä. Teoksen tekijöille sen sijaan tärkeää oli myös puhuminen ja vuorovaikutus.

Monelle, etenkin nuorelle, tanssista puhumisen kynnys nousee selkeiden käsitteiden puuttumisesta. Myös epävarmuus omien mielipiteiden oikeellisuudesta tai arvosta tanssin ammattilaisten edessä saa monen hiljenemään. Harjoitusten katsojalle voi olla yllätys, että tilanne aiheuttaa jännitystä ja paineita myös tekijäjoukolle.

Projekti ylittää pelon

Herkullista on, että tässä tilanteessa Akrobatiaa aroille käsitteli erityisesti pelkoa. Tunnetta Kananen oli lähtenyt työstämään teokseksi muun muassa pelkoa pohtivien kirjoitusten pohjalta. Ennen harjoitusten alkua kirjoituskeräykseen osallistui 32 eri-ikäistä kirjoittajaa. Pelkoa pohdittiin myös katuhaastatteluissa.

Valmiissa teoksessa pelko on monella tapaa esillä. Liikkeen, kehon ja katseen lisäksi aihe saa syvyyttä puheesta, laulusta, kuvasta ja valosta. Tunne avautuu helposti, ehkä liiankin helposti. Vaihtuvat kohtaukset  puhtaan tanssillisista aina humoristiseen lauluun jaksavat kuitenkin pitää mielenkiintoa vireillä.

Kanaselle koko projekti on ollut myönteinen kokemus. Työryhmäkään ei pyristellyt avoimia harjoituksia vastaan. Lopullinen teos esitettiin Tampereella joulukuussa neljä kertaa. Maaliskuussa vieraillaan ainakin Kajaanissa.

– Avoimia harjoituksia pitäisi ja voisi kehittää eteenpäin. Työtavassa on paljon mahdollisuuksia. Uskon, että ne toimisivat myös ryhmäteoksen valmistumisprosessissa, miettii Maria Kananen.

Merja Koskiniemi


Soolotanssiteos Akrobatiaa aroille
Tanssi ja koreografia: Maria Kananen
Äänisuunnittelu: Antti Mäkelä
Valosuunnittelu: Timo Hynninen
Puvustus: Elina Vättö
Ensi-ilta Tampereella 10.12.2008