TANSSI-lehti 3/2009
29. vuosikerta
Päätoimittaja
Minna Tawast
Toimitusharjoittelija
Heini Keipinen
Toimitusneuvosto
Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen
Kannessa:
Johanna Tuukkanen:
Huippusuoritus
Pekka Mäkinen
Suomessa kulttuuripoliittinen keskustelu on harvinaista herkkua. Taiteen tekemisen arkisempi ja käytännöllisempi puoli purskahtaa hetkittäin skandaalien myötä mediaan painuakseen jälleen sinne, minne kuuluukin: tylsien ja vaikeiden aiheiden suureen varastoon.

Suomen kansallisoopperan baletin johtaja Kenneth Greve ilmoitti syyskauden alkajaisiksi, että baletti palaa solistijärjestelmään, josta 1970-luvulla luovuttiin. Järjestelmä tarkoittaa nimityshierarkiaa, joka on käytössä monissa eurooppalaisissa balettitaloissa. Sen mukaan tanssijat jaetaan kuoro-, soolo-, ensi- ja tähtitanssijoihin. Lisäksi baletissa on harjoittelijoita.

Helsingin kansainvälisissä balettikilpailuissa vahva aasialaisedustus ylimpiä palkintosijoja myöten ei ole uusi asia. Kuudensien kisojen finaalin 29 osallistujasta peräti kaksitoista oli aasialaistaustaista ja heistä kahdeksan kiinalaista. Se taitaa olla ennätyksellistä kilpailujen 25-vuotisessa historiassa.