Pääkirjoitus:
Tilapäinen absoluutti yhteiskunnassa

Teatteri-lehden numerossa 7/2009 Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava, ohjaaja Inkariina Simola hyökkäilee suomalaisen teatterikentän, Teatterikorkeakoulun ja taiteilijaelämän velttoutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vastaan vähän kaikilta suunnilta. Hän kertoo kirjoittavansa näytelmää, jossa taide ja uskonto rinnastetaan toisiinsa. Hänen mielestään taiteilijat saarnaavat nykyään jo käännytetyille ja väittelevät omissa porukoissaan eivätkä edes yritä tulla ymmärretyiksi muissa yhteyksissä.

Teatteriohjaaja ja Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopelto puhui Kiasman taidemuotojen taustalla vaikuttavia ideologioita esittelevässä luentosarjassa muun muassa siitä, kuinka taiteessa asiat ovat tapahtuneet aina ennen kuin niistä on tullut tieteen kohteita. Taide löytää, kun vielä ei tiedetä.

Kirkkopelto puhui myös rajakokemuksesta, jota hän kutsui kirjailija Harry Martinsonin termillä ”tilapäinen absoluutti”. Vahva taidekokemus on tyypillinen tilapäinen absoluutti, jonka avulla ymmärretään itselle vieraita olemassaolon muotoja, eletään hetki sen kokemuksen parissa, että tässä on kaikki tämän ymmärtämiseen tarvittava ja ollaan samalla tietoisia siitä, että kaiken suhteellisuus ja yhteys maailmaan odottaa kokemuksen ulkopuolella. Martinson korostaa myös, että kaikki käsittämien tapahtuu aistien avulla.

Kirkkopellon ja Martinsonin tapa kuvata taiteen olemusta ottaa huomioon sekä taiteeseen liittyvän yksilöllisen kokemuksen että taiteen kuulumisen osaksi inhimillistä toimintaa  - tai vielä laajemmin, elämää. Siihen taas kuuluvat niin uskonnot kuin insinööritaitokin.

Ajatus taiteen ja uskonnon yhteydestä tai samankaltaisuudesta ei ole mitenkään uusi. Sitä on käytetty taiteen puolesta ja sitä vastaan. Kirkkopellon kuvaamassa ilmiössä puhutaan kokemuksesta, joka on taiteen tekijöille ja kokijoille tuttu ja se vähintäänkin muistuttaa uskonnollista kokemusta.

Tämä kokemus ei kuitenkaan pyhitä nurkkakuntaisuutta tai sisäsiittoisuutta tai taiteen irrottamista tekijänsä ja kokijansa muusta ympäristöstä, niistä oloista, joissa se syntyy. Taidetta tekevä ja kokeva ihminen tekee ja kokee tässä yhteiskunnassa, ei muualla.


Minna Tawast