TANSSI-lehti 5/2009
29. vuosikerta
Päätoimittaja
Minna Tawast
Toimitussihteeri
Heini Keipinen
Toimitusneuvosto
Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen
Kannessa:
Svenska Teatern:
PlayMe
Valtteri Kantanen

Tanssitaiteen valtionpalkinnon sai tänä vuonna espoolainen tanssiteatteri Glims & Gloms, jonka taiteellisina johtajina toimivat Simo Heiskanen ja Tuomo Railo. Valtion tanssitaidetoimikunnan myöntämä palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.
Valtion tanssitaidetoimikunta perustelee valintaansa muun muassa sillä, että Glims & Glomsista on kehittynyt taiteellisesti kunnianhimoinen ja korkeatasoinen koko perheen tanssiteatteri, jonka toiminta on laajasti arvostettua. Teatteri on myös toteuttanut poikkeuksellisen suuria ja kunnianhimoisia teoksia huolimatta pienistä resursseistaan.
Lisäksi tanssitaidetoimikunta mainitsee Glims & Glomsin onnistuneen yhteistyön Espoon kaupungin kanssa. Tanssiteatteri on myös työllistänyt freelancetanssijoita ja luonut määrätietoisesti rakenteita tanssitaiteelle kotikaupungissaan. Vaikka yhteistyö Espoon kanssa ei aina ole sujunut kevyellä kädellä, Tuomo Railo kiittää kaupunkia nopeasta reagoimisesta, kun teatteria aikanaan perustettiin.
– Pääsimme jo toisena vuonna kaupungin avustuksen piiriin. Välillä se on ollut suurempikin kuin valtionavustus. Tänä vuonna kulttuurilautakunnan avustus on 60 000 euroa.
Tanssiteatterin pystyssäpito on koulinut Railosta vuosien varrella kokeneen kunnallispoliittisen vaikuttajan. Viime keväisen virkamiesten kissanhännänvedon vuoksi moni kulttuuripuolen yhteistyökumppani joutui pelkäämään toimeentulonsa puolesta, mutta ahkera kirjelmöinti kunnanisille ja virkamiehille auttoi. Railo liittyi Vihreisiin pysyäkseen kärryillä kunnallispolitiikasta ja saadakseen ajoissa tietoa suunnitelmista.
– Nyt täytyy kyllä sanoa, että ne virkamiehet, joiden kanssa eniten olemme tekemisissä, osaavat asiansa ja ovat hyvin perillä kulttuuripuolen toiminnan reunaehdoista. Olen tyytyväinen siitä, että Glims & Gloms on siirretty vapaan sivistystyön momentilta kaupunkikulttuurin tulosyksikköön Emman ja Tapiola-sinfoniettan seuraan. Se on hyvä asia ensi vuoden avustuksia ajatellen.
Kaikesta
huolimatta Glims & Gloms taistelee monelle tanssin tekijälle tutun
ongelman, tilan puutteen, kanssa. Kaupunki on tarjonnut harjoitustilan ja
mahdollistanut tuoreen yhteistyön Espoon tanssiopiston kanssa, mutta esitystila
Louhisali on Glims & Glomsin käytössä vain kolme viikkoa vuodessa.
Esitysten potentiaalisia yleisömääriä ei tavoiteta.
– Se tarkoittaa sitä, että juuri kun olemme saaneet uuden teoksen lanseeratuksi ja yleisön liikkeelle, meidän aikamme Louhisalissa on loppu, Railo huomauttaa.
Taiteen valtionpalkinnot ovat tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta. Glims & Gloms on aiemmin palkittu muun muassa Espoon kaupungin Kulttuuriteko -palkinnolla ja Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin myöntämällä Vuoden tanssiteko -palkinnolla.
Minna Tawast