TANSSI-lehti 2/2010
30. vuosikerta
Päätoimittaja
Minna Tawast
Toimitussihteeri
Heini Keipinen
Toimitusneuvosto
Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen
Kannessa:
Marjo Kuusela:
Naisia ja laukkuja
Eero Grundström

Maailmalla kiitetty ja kritisoitu nykybalettiseurue Eifman Ballet vieraili huhtikuussa ensi kertaa Helsingissä. Vierailu edustaa uudenlaista yhteistyötä: ryhmän toi Suomeen mikkeliläinen Savcor Ballet Kansallisbaletin johtajan Kenneth Greven kutsumana.
Aiemmin Ballet Mikkelissä esiintyneen ryhmän takana on siperialaissyntyinen Boris Eifman, joka on johtanut tanssiryhmää vuodesta 1977 lähtien. Kolmenkymmenen vuoden aikana pienestä balettiseurueesta on kasvanut Venäjän tunnetuin nykybalettiryhmä.
Eifman Ballet on kuulu teatraalisista teoksistaan, joissa on panostettu tarinankerrontaan ja näyttäviin puitteisiin. Eifman uskookin, että baletin tulevaisuus on nimenomaan tanssiteatterissa. Eifmanin kohdalla resepti on ainakin toiminut: vaikka kriitikoilta on tullut toisinaan myös vähemmän suotuisaa palautetta, ovat teokset niittäneet yleisön parissa laajaa kiitosta ja ihastusta. Taloudellisesti menestynyt ja ahkerasti maailmaa kiertävä ryhmä on houkutellut paljon katsojia myös perinteisen tanssiyleisön ulkopuolelta.
Teostensa visuaalisuuteen panostava koreografi on erityisen tarkka tanssijoidensa suhteen: he ovat paitsi tekniseltä osaamiseltaan sekä ilmaisukyvyltään huippuluokkaa myös erityisen pitkiä – Eifmanilla on nimittäin minimipituus-vaatimus tanssijoilleen. Hän perustelee ulkonäkökriteerejä esteettisillä tekijöillä: mitä pidempi tanssija, sitä pidemmät ja kauniimmat linjat. Pitkät ja sirot tanssijat tarjoavat Eifmanin mukaan parhaimmat mahdollisuudet fantasian toteuttamiseen näyttämöllä.
Helsingissä Eifman Ballet’lta nähtiin kaksi tunnettuihin balettiklassikkoihin perustuvaa kokoillan teosta, viime vuonna kantaesityksensä saanut Onegin sekä ryhmän kuuluisin teos Punainen Giselle.
Onegin on oopperayleisölle tuttu kolmiodraama, mutta Pushkinin sankarit on siirretty nykypäivään. Teoksessa etsitään uudenlaista, aikakautemme mukaista koreografista kieltä. Nykyaika kuuluu myös teoksen musiikissa: Eifman on naittanut Tshaikovskin säveliin rockmusiikkia.
Toinen Kansallisoopperassa nähdyistä spektaakkeleista oli venäläisen ballerinan Olga Spessivtsevan traagiseen elämäntarinaan perustuva Punainen Giselle, joka on oodi paitsi tälle Eifmanin ihailemalle tanssijattarelle myös kaikille niille venäläisille balettitanssijoille, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa taiteensa vuoksi.
Boris Eifman ei itse
vaikeuksista huolimatta koskaan jättänyt kotimaataan, vaan balettiseurueen
kotipaikan säilyttäminen nimenomaan Pietarissa on ollut Eifmanille elintärkeää.
Nykyään Eifman nauttii taiteellisesta vapaudesta ja valtion tuesta. Eifman
Ballet’n tulevaisuus näyttää valoisalta. Eifmanin mukaan ryhmän tekniset ja
taloudelliset mahdollisuudet sekä tanssijoiden taso ovat tällä hetkellä paljon
paremmat kuin hän ikinä uskalsi unelmoidakaan. Eifman on lisäksi perustamassa
uutta tanssiakatemiaa Pietariin, joka avaa ovensa vuonna 2011.
Heini Keipinen