Painettu lehti

TANSSI-lehti 2/2010 
30. vuosikerta

Päätoimittaja
Minna Tawast

Toimitussihteeri
Heini Keipinen

Toimitusneuvosto
Jan-Peter Kaiku
Katja Kirsi
Leena Rouhiainen

Kannessa:
Marjo Kuusela:
Naisia ja laukkuja

Valokuvaaja:

Eero Grundström

 

 

 

 

Pääkirjoitus:
Tanssi virrassa


Reijo Kela hyppää ensi kesänä konkreettisesti virtaan. Hän laskee Jokinainen-tapahtumassa Karesuannosta Tornioon muovipulloista kootulla lautalla. Kela on osa taidevaellusta, jonka aikana kesä-heinkuussa kuljetaan virran mukana ja pysähdellään ennalta sovituissa paikoissa. Pysähdyspaikoissa on erilaisia taidetapahtumia, joihin mukanakulkijat ja satunnaiset tulijat ovat tervetulleita.

Jonkunlainen virta on voimistunut myös tanssin kentän suurien hankkeiden kohdalla eikä se pysähdy ihan lähitulevaisuudessa. Tanssiväki on vuoden aikana vaatinut tanssitaidetta peruskouluihin. Nyt Tanssi-lehteä kustantava Tanssin Tiedotuskeskus on 30-vuotisjuhlansa kunniaksi julkaissut suomen- ja ruotsinkielisen Tanssin Paikka -kokoelman. Siinä pohjoismaiset ja brittiläiset tanssin ja koulun asiantuntijat kertovat, miten ja miksi tanssin opetus voisi olla osa yleissivistävää  koulutusta.

Tanssitaiteelle kuuluminen useiden koulujen opetukseen tarkoittaisi isoa harppausta kohti musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteen kateedereita. Se tarkoittaisi myös harppausta kohti ihmisten arkea; oppilaiden omia kokemuksia siitä, mitä muuta ohjattu liikkuminen voi  olla kuin pelaamista tai kilpailemista. Se tarkoittaisi väistämättä myös tanssitaiteen muuttumista, sillä yleisön laajentuessa vaatimukset, tottumukset ja vastaanotto muuttuvat eikä se voi olla heijastumatta tekijöihin. Miten, sitä ei tietenkään voi etukäteen tietää.

Muitakin harppauksia tanssin kentällä suunnitellaan. Tanssin talo -hanke on saanut taakseen laajapohjaisen työryhmän, joka pyrkii edesauttamaan tanssille sopivien esitys- ja harjoitustilojen aikaansaamista pääkaupunkiseudulle. Tässä lehdessä Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson perää tanssin kentältä keskusteluvalmiutta ja avointa mieltä ratkaisuvaihtoehtoja etsittäessä: oma talo ja suuri instituutio vai sateenvarjomalli ja useita toimipisteitä? Mitä tanssin yleisö haluaisi?

Sekä tanssin vieminen osaksi peruskoulua että Tanssin talo -hankkeen edistäminen vaativat paljon yhteistyötä ja innovaatiokykyä. Saattaa olla, että muutama kompromissikin on nielaistava.  Mutta jos pyrkimyksissä onnistuttaisi edes lähimain, oltaisi jo liikuttu eteenpäin.

Minna Tawast