Leif Jakobsson kaipaa hiottuja argumentteja

Maaliskuussa perustettu Tanssin talo -työryhmä on ottanut tehtäväkseen löytää tanssille soveltuvan tilakokonaisuuden Helsingistä. Lähes 20-jäseninen työryhmä edustaa tanssin kenttää laajasti ja siihen kuuluu taiteilijoita, opettajia sekä organisaatioiden edustajia. Mukana ovat muun muassa akateemikko Marjo Kuusela, taiteilijaprofessori Kenneth Kvarnström, tanssitaiteilijat Jorma Uotinen ja toiminnanjohtaja Raija Ojala.

Tultuaan valituksi Taiteen keskustoimikunnan uudeksi puheenjohtajaksi Leif Jakobsson kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa (HS, 13.1.), että hänestä Suomeen ei tarvita yhtään kulttuurirakennusta lisää. Hän toivoi panostettavan mieluummin sisältöön kuin seiniin. Tanssin kentällä yli kaksikymmentä vuotta muhinut tanssin talo -hanke on siis saanut mahtavan vastustajan jo ennen kuin on kunnolla lähtenyt käyntiinkään?

– En minä vastusta mitään, haluan vain keskustella näistä kysymyksistä. Suunnitelmat on tehtävä huolellisesti, jotta ne kestävät lähemmän tarkastelun, huomauttaa Jakobsson hiukan alistuneesti. Kuusi edeltävää työvuotta Ruotsissa ovat ehkä totuttaneet hänet hiukan suomalaisesta poikkeavaan keskustelukulttuuriin.

– Ymmärrän, miksi tanssiväki haluaa omat tilat, mutta on syytä miettiä, minkälaiset ja millä tavalla. Talon rakentaminen (tai vanhan tilan remontoiminen Tanssin taloksi) on instituution rakentamista ja instituution ylläpitäminen on kallista. Lisäksi instituutiolla on oltava johtaja, jolla on näkemys linjasta ja ohjelmapolitiikasta.

Jakobsson kehottaa miettimään, voisiko tällainen instituutio olla ”kaikkien” tanssiryhmien ja -taiteilijoiden talo. Mikäli esityksiä ei ole vuodessa tarpeeksi eikä niiden yleisömäärä tarpeeksi suuri, on talon toiminta mahdotonta.

– Sellainen talo on tilana joka tapauksessa kallis, sen harjoitustilatkin olisivat kalliit. Pelkään, että tanssikentän niukat resurssit menisivät omassakin talossa vuokrien maksamiseen.

 

Ainakin esitystiloja löytyy

Mitä tanssiväen sitten pitäisi tehdä? Missä olisi ratkaisu esitystila- ja harjoitustilaongelmiin? Jakobsson viittaa teatteriverkostoon sekä Kiasma-teatterin ja Alminsalin parempiin käyttömahdollisuuksiin. Tässä yhteydessä ei puhuta harjoitustiloista.

– Teatterien käytössä on rahoittajilla, eli kunnilla ja valtiolla, tarkistamisen paikka. Suomessa on monta teatteritilaa vajaakäytössä muun muassa sen vuoksi, että näyttämötiloja käytetään niin paljon harjoitustiloina. Se on kallista ja epäviisasta senkin vuoksi, että esimerkiksi nykytanssia voitaisi nähdä näillä näyttämöillä paljon enemmän. Tanssiesityksille tämä taas olisi edullista siksi, että näissä taloissa on valmiiksi olemassa yleisö ja markkinointikoneisto. Esitystilaongelma on tekninen kysymys, joka on ratkaistavissa.

Jakobsson korostaa, että asioihin voidaan ja pitää pyrkiä vaikuttamaan, mutta on oltava valmiita keskustelemaan ja argumentoimaan.  Hän perää tanssiväeltä myös avarakatseisuutta ja valmiutta vastaanottaa uusiakin ehdotuksia. Yksi sellainen on elävän kuvan ja tanssin tekijöiden yhteistyön kehittäminen. Jakobsson näkee siinä mahdollisuuden laajentaa yleisöjä sekä luoda merkittäviä teoksia. Häntä eivät lannista lyhytelokuvien tuotanto-ongelmat eikä levityskanavien olemattomuus:

– Kanavajohtajien ja tuottajien kanssa on vain keskusteltava lisää. Heidät on saatava näkemään, mikä potentiaali tanssin ja elävän kuvan yhteistyössä on. Ja miksei suomalaisissa musiikkivideoissa ole tanssia? Uskon, että tanssin ammattilaisetkin voivat vaikuttaa tähän asiaan.

Minna Tawast