Verkossa nyt

Let it Flow - tanssin virtaa YLE Teema keskiviikko 09.01.2008

Suomalainen Flow-Mo (kuva) osallistui maailman suurimpaan breakdance-
kilpailuun Etelä-Korean pääkaupungissa Soeulissa kesäkuussa 2007.

Kuva: Jenni Linko/YLE Kuvapalvelu

 

 

 

 

 

 

 



Suomalaista breakdancea Teemalla


Jenni Lingon dokumentti Let it Flow - tanssin virtaa esitetään Yle Teemalla 9.1.2008.

Let it Flow -tanssidokumentti on pieni tapaus Suomessa, sillä kotimaista breakdancea ei juuri ole ruudussa esitelty. Muun muassa elokuvistaan Turvapaikka ja Pohjonen iskee ku aisaa palkitun ohjaajan dokumentti on tekijälleen uskollinen: se ei juurikaan selitä, vaan näyttää ja saa tuntemaan.

Lingon dokumentti seuraa kansainvälisesti arvostetun suomalaisen breakdanceryhmä Flow- Mon mielen ja kehon liikkeitä kotimaassa ja kutsukilpailussa Koreassa. Pääosissa tanssivat Hatsolo, TFlow ja Antopio, joilta nähdään kilpailuesitysten lisäksi kesäisessä Helsingissä kuvatut huikeat soolot.

Jenni Lingon saamelaisräppäreistä kertova Pohjonen iskee ku aisaa (2004) on nähtävissä Helsingissä Docpoint-festivaalilla 13.1.2008.