Verkossa nyt



High School Musicalin ohjaaja Marco Bjuström.

Kuva: Marko Rantanen

 

 

 

                    

 

HKT:n koe-esiintymisestä tuli massatapahtuma

 

Musikaalihitti High School Musicalin suomenkielisen teatteriversion koe-esiintyminen Helsingin Kaupunginteatterissa sai lähes 900 nuorta yrittämään onneaan joulukuisena viikonloppuna. Joukossa oli jo tunnettuja esiintyjiä sekä aivan uusia kasvoja.

Hakijoiden ikä vaihteli16-30 vuoteen. Naisia ja miehiä oli saman verran. Tällä hetkellä on musikaalin tullut valituksi 39 nuorta, joista 30 valitaan lopulliseen esiintyjäkaartiin.

Hakijat valitsi raati, johon kuuluivat ohjaaja Marco Bjurströmin lisäksi musikaalin koreografi Peter Pihlström, kapellimestari Antti Vauramo, pukusuunnittelija Jarkko Valtee sekä Hanna-Riikka Siitonen. Raati oli tyytyväinen ja yllättynyt hakijoiden hyvästä tasosta ja monipuolisesta osaamisesta.

Mihin Marco Bjurström kiinnitti erityisesti huomiota valitessaan esiintyjiä musikaaliin?

- Jokaisessa musikaalissa on tietenkin omanlaisensa tarpeet ja aina on tärkeää tähdentää hakijoillekin sitä, millaisia tyyppejä/osaajia kulloinkin tarvitaan. Tärkeää on siis löytää työn alla olevaan musikaaliin sopivia ihmisiä. Koe-esiintymisessä ei niinkään ole kyse ihmisten paremmuudesta suhteessa toisiinsa, vaan enemmänkin sopivuudesta juttuun ja SUPERTÄRKEÄNÄ ASIANA: kyvykkyydestä ryhmätyöhön.

- Esimerkiksi High School Musicalissa ei niinsanotun perinteisen jazz- tai balettitekniikan taitaminen ole välttämätöntä, sillä tyylilaji on enemmänkin pop/street-tanssia. Luotan aina vahvasti intuitioon valitessani ihmisiä mukaan. Jos pyrkijästä tulee hyvä fiilis, se on aina positiivinen lisä. Musiikkiteatteria pitää oikeasti rakastaa ja arvostaa, jos haluaa tulla mukaan. On yleisöä loukkaavaa, jos musikaaliin haetaan vain siksi, että vuokrarahat pitää jostain kaappia kasaan.

Bjurströmin mielestä koulutustilanne Suomessa on musikaaleja ajatellen parantumassa.

- Mutta paljon on vielä kouluja ja opettajia, jotka eivät ehkä ihan hahmota, minkälaisia tarpeita musikaalien tekijöillä on. Monipuolisuus, avoimuus ja esiintymistaito ovat keskeisiä. Niiden kehittämiseen pitäisi panostaa enemmän. Opettamisessakin pätee sääntö, että musiikkiteatteria pitää arvostaa, jos haluaa auttaa oppilaita kehittymään sen suuntaan. Musikaalit ovat taidemuotona yllättävänkin vaativia ja haastavia, eivätkä niihin kaikki sovi.

Disney-yhtiöiden nuorisomusikaali High School Musical on Helsingin Kaupunginteatterin suurtuotanto. Menestyselokuvaan pohjautuva musikaali saa Euroopan ensi-iltansa Bjurströmin ohjauksessa 7. elokuuta 2008 Linnanmäen Peacock-teatterissa.

Huippusuosittu High School Musical -elokuva on poikinut tänä vuonna jatko-osan. Ensimmäisen osan soundtrack oli viime vuoden myydyin levy Yhdysvalloissa. Emmy-palkitusta elokuvasta on menestyksen myötä tehty musikaaliversio näyttämölle sekä jääshow.