Kansanedustaja Paavo Arhinmäki, Pia Lindy ja Sini Haapalinna.
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää
Pia Lindy ja työryhmä on ottanut rohkean tanssiaskeleen kohti päättäjiä. Lindy ja videokuvaaja Sini Haapalinna ovat kysyneet kansanedustajilta ja päättäjiltä, mitä heidän mielestään on elämä, mitä on tanssi ja minkä liikkeen he haluaisivat Lindylle opettaa. Vastaukset on pitänyt antaa tanssien tai liikkuen ja kaikki on kuvattu videolle.
Vastaajina ovat muun muassa kulttuuriministeri Stefan Wallin, kansanedustajat Heidi Hautala, Raija Vahasalo, Tero Rönni, Timo Soini, Paavo Arhinmäki, Antti Vuolanne, työministeri Tarja Cronberg ja Joesuun kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen. Joku kohta tanssii, pyörähdys politiikkaa -video on osa kymmenen vuotta käynnissä ollutta Joku kohta tanssii -projektia, jonka aikana Lindy ja työryhmä on kuvannut ihmisiä ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa.
Tuloksena on sympaattinen, moneen suuntaan aukeava ja ajatuksia herättävä lyhytelokuva, jonka soisi päätyvän televisioon ja erilaisiin elokuvatapahtumiin. Elokuva nostaa lempeällä tavalla esiin sosiaalisen roolin rajoja sekä herättää taiteen ja arjen kohtaamisen kysymyksiä selittelemättä turhia. Poliitikot eivät tietenkään ole luottaneet pelkkään liikkeeseen, vaan puhetta riittää myös liikkumisen aikana. Puheääni on kuitenkin poistettu lopullisesta versiosta. Ratkaisu suorastaan alleviivaa kehollisen ilmaisun varovaisuutta suomalaisessa kulttuurissa sekä toisaalta korostaa pientenkin eleiden voimaa.
Eduskunta-videon ensi-ilta 11.3.08 pidettiin arvokkaasti Pikkuparlamentin auditoriossa ja läsnä oli tekijöiden lisäksi tanssitaiteen edustajia sekä osa videolla esiintyvistä päättäjistä. Kansanedustajat kertoivat, kuinka häkellyttävältä kuvaustilanne heistä oli tuntunut: moni ei ollut alunperin ehkä aivan ehtinyt ajatella, mihin oli suostunut ja ”haastattelut” kuvattiin enimmäkseen ulkona, jolloin katsojiakin saattoi kertyä seuraamaan tilannetta.
Antti Vuolanne mainitsi, kuinka vaikea oli toimia oman roolin ulkopuolella ja asian, tanssin, suhteen ikään kuin altavastaajan asemassa. Hän myös usko, että eduskunnan kaappitanssijat suorittivat tällä tavoin rohkean ulostulon.
- Kyllä tällainen toimii tehokkaammin kuin yksikään A4-paperi taiteenalan etujen ajajana. Kun seuraavan kerran pohditaan budjettia ja sitä, mihin rahoja laitetaan, muista tämän kokemuksen ihan varmasti, tunnusti talousvaliokunnassa istuva Vuolanne.