Verkkari 10.9.08

Ei ärsytä yhtään

Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistossa nähty provosoimaan pyrkivä tanssiteos La pornographie des âmes sai miettimään provokaation luonnetta. Jos on naurattaminen vaikeaa, on provosoiminenkin! Ja provosoineeksi tulee välillä vaikkei ollenkaan olisi yrittänyt. Yhtä lailla kuin huumori on kulttuurisidonnaista on närkästyminenkin sitä.

Kauhukakaraksikin nimitetyn nuoren kanadalaiskoreografin Dave St-Pierren La pornographie -teosta seuratessani pohdin lähinnä, miksi en kauhistu tai kiusaannu, eikä ärsytä muu kuin se, että on tylsää. Teoksen teema, ihmissielun pienuus tai alhaiset piirteet, ei vielä yksinään hätkähdytä rankkuudellaan. Provosoimaan näillä eväillä päästään, jos aiheen tabuja availlaan (helpoin konsti) tai teos kykenee kirkastamaan, syventämään tai valottamaan uudella tavalla ihmisen matalamielisyyttä (vaikeampaa).

Helpoin konstikaan ei aina ole helppo, sillä tabuja tuntuu olevan yhä harvemmassa tai ne ovat yllättäen jossain, missä niiden ei tiedä olevan. Mutta taatusti eurooppalaiselle nykytanssiyleisölle alastomuus ei ole tabu, eikä se, että ihmiset ovat narsisteja eikä se, että ruumiiseen suhtaudutaan välineellisesti eikä se, että tanssilavalla on ylipainoinen ihminen.

Mitä sitten jää jäljelle, jos ärsyttäminen ei onnistu? Parhaassa tapauksessa varteenotettava puheenvuoro ja ehkä myös kiinnostava teos. Useimmin kuitenkin lähtökohtainen yritys naurattaa tai provosoida on syönyt teemojen käsittelyltä syvyyttä eikä teos saa ilmaa siipiensä alle ilman katsojien voimakasta reaktiota. St-Pierren teoksen tunnelma muistutti oppilasnäytöstä: lavalla touhuttiin päättäväisesti sen shapluunan sisällä, joka muista kuin puhtaasti taiteellisista syistä oli rakennettu sellaiseksi kuin oli.