Onnellisten High School Musical

Minna Tawast

HKT:n iso satsaus nuorten High School Musicaliin on onnistunut ainakin tuomaan lavalle hyvin epäsuomalaista positiivisuutta, täysillä tekemistä ja – ei sitä oikein muuten voi kuvata kuin - onnellisuutta. Lavalla on tanssimisessaan ja laulamisessaan häkellyttävän varmoja nuoria sekä niitä, joilla on uskottavaan läsnäoloon vielä matkaa, mutta yhteistä kaikille on se, että heistä suorastaan paistaa, kuinka mielellään he esiintyvät. Lapsi- ja varhaisteiniyleisöstä taas paistaa, kuinka mielellään he tällaista esiintymistä katsovat.

Olisiko tässä jotain miettimisen aihetta? Disney-tuotannon täydellinen särmättömyys ja pesuvedeksi laimennettu Romeo ja Julia -tematiikka ovat toisarvoisia. Ne toimivat lähinnä heijastuspintana tai alustana, josta voi matkustaa omine tunteineen minne haluaa. Tai vain nauttia hyvästä tekosyystä tanssia ja laulaa. Viesti tuntuu olevan, että antakaa nyt meidän välillä pitää ihan vain täysillä hauskaa – älkää please aina valistako!

Musikaalin ohjannut Marco Bjurström on ehkä ainoa aikuinen Suomessa, jolta tämä täysillä huristelun asenne ja ymmärrys yhdistyneenä musikaalituntemukseen löytyy. Hänen ohjauksessaan suomalaisversiossa on toimivaa se, minkä hän parhaiten taitaa: tanssi- ja showkohtaukset. Henkilöohjaus ja puheilmaisu taas kaipaisivat hiomista. Musikaalinäyttelemisessäkään oman tyypin sisäistäminen ei ole vähäinen asia. Se ei näkemässäni esityksessä ollut kaikkien hallussa.

Pääparina näkemäni Yasmine Yamajako ja Jukka Nylund kuitenkin sekä lauloivat, tanssivat että näyttelivät erinomaisesti – ja olivat juuri niin nuoria ja herkkiä, kuin tässä teoksessa pitääkin olla. Yamajakon vahva ja monivivahteinen ääni pääsi oikeuksiinsa tunteikkaissa tulkinnoissa. Nylundissa suomalaisilla musikaalintekijöillä on käsissään todellinen löytö – hän päihittää kirkkaasti High School –elokuvien puisen Zac Efronin.

Subrettipari Samuel Harjanne Ryanina ja Jennie Storbacka hänen juonittelevana sisarenaan Sharpayna tyylittelevät reippaasti niin kuin pitääkin. Harjanne irrottaa katsomosta rennon oloisesti useatkin naurut; hän on musikaalinäyttämöllä kotonaan.

Elokuviin verrattuna näyttämöversion koreografiat olivat vähemmän sotilaallisia. En tiedä, kuinka paljon liikkumavaraa Disney-formaatti on koreografi Peter Pihlströmille antanut, mutta street-mausteisten ja jumppahenkisten tanssinumeroiden sekaan oli silloin tällöin ujutettu perinteisempää showtanssi-ilmaisua. Tavallaan vähän turhaan, sillä HSM on suurten ryhmien yhteisliikunnassa omimmillaan.