Ei pelkästään leivästä
Turun kauppakorkeakoulussa 2007 tarkastettu väitöskirja kulttuurin kulutusmuodoista EU:n alueella (Across and Beyond the Bounds of Taste – On Cultural Consumption Patterns in the European Union) osoittaa, että suomalaiset kuuluvat kulttuurin kuluttajina EU:n kärkeen. Samassa seurassa ovat ruotsalaiset, tanskalaiset, hollantilaiset ja luxemburgilaiset. Mutta huhuu, missä ovat ranskalaiset? Tai saksalaiset ja britit ja koko se Euroopan kulttuurin ytimeksi mielletty alue, jonka historiasta meidänkin sivistyksemme ponnistaa?
Kulttuuri on Taru Virtasen väitöksessä laaja käsite eikä pidä sisällään pelkästään korkeakulttuuria. Yksi selitys suomalaisten hyvälle sijoitukselle on esimerkiksi kirjastolaitoksemme ja lukuhalumme sekä teatteriharrastus, mutta ahkerasti sarjakuvia tai dvd:eitä lainaileva tai tv-sarjoja katsova varmistaa myös kansakunnan hyviä rankingsijoja tällaisissa listauksissa.
Toinen selitys löytyy mahdollisuudesta päästä suhteellisen vähällä rahalla – tai ilmaiseksi - käsiksi erilaisiin kulttuurin saavutuksiin. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa kulttuurin tuntemus tai kulutus ei liity selkeästi sosioekonomiseen statukseen. Perinteisen korkeakulttuurinkin asema sosiaalisia eroja luovana harrastuksena on heikentymässä. Klassisen musiikin harrastus ei välttämättä kerro mitään tuloluokasta.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kansalaisilleen suoma tasaveroinen pääsy niin tieteen kuin taiteenkin lähteille ja erilaisiin kulttuuritilaisuuksiin on kullan arvoinen asia. Kaikkein oikeutta taide-elämyksiin kannattaa aktiivisesti puolustaa varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin kaikenlainen immateriaalinen hyvä nähdään helposti ylimääräisenä - aivan kuin ihminen eläisi pelkästä leivästä. Sitä kannattaa puolustaa myös siksi, että tuloerojen kasvaessa arjen kokemukset ja käsitys elämästä saattavat pieni- ja suurituloisella olla kovin kaukana toisistaan. Yhteisten kulttuurikokemusten äärellä heillä on kuitenkin jokin mahdollisuus kohdata ja ymmärtää toisiaan – kuulua samaan ihmiskuntaan.