Verkkari 31.3.2009

Korvaamaton Berndt

Taiteen keskustoimikunnan julkaiseman ja sen puheenjohtajan päätoimittaman Arsis-lehden linja on tähän asti ollut virkamiesmäisen asiallinen. Lievän tylsyyden hinnalla sen on kannatellut edustamansa instituution hallinnollista arvokkuutta ja tukenut käsitystä hötkyilemättömästä keskustoimikunnasta, joka katsoo taiteen kenttää hiukan kauempaa muodostaakseen siitä kokonaiskuvaa.

Nyt taiteen keskustoimikunnalla on uusi puheenjohtaja ja lehdellä siis uusi päätoimittaja, Kiasman museojohtaja Berndt Arell. Hän on julkisuudessa peräänkuuluttanut läpinäkyvyyttä ja selkeitä perusteita toimikunnan päätöksenteossa. Niitä hän perää myös Arsiksen 1/09 pääkirjoituksessaan, mutta tekstin viesti on yhtä hämmentävä kuin koko julkaisu.

Arell aloittaa pääkirjoituksensa kertomalla, että hänen on vaikea hyväksyä taiteessa vallitsevia keinotekoisia hierarkioita. Niitä edustaa hänen mukaansa kuka tahansa, joka katsoo voivansa määritellä taiteellisen laadun paremmin kuin joku toinen. Sitten Arell kertoo Teatterimuseossa avaamastaan nukketeatteri-näyttelystä ja nukketeatterien huonoista resursseista sekä aiemmin johtamastaan Pohjoismaisesta akvarellimuseosta lähellä Göteborgia. Hän päätyy pohtimaan, että kenties julkisen kulttuuripolitiikan tärkeimpiä tehtäviä on valtarakenteiden purkaminen, jotta marginaalissa olevien taiteenalojen edustajat saisivat samat työolot kuin muutkin. Ja tämä tapahtuisi nimenomaan ”taiteelliseen laatuun perustuvilla ehdoilla”.

Läpinäkyvyyttä todella tarvitaan, mikäli laatua ei saa määritellä, mutta sitä käytetään kriteerinä.

Omituista on lisäksi, että Arsiksen 1-numerossa on useiden, kiinnostavien ja ajankohtaisten juttujen seassa esittelyjä kulttuuritapahtumista ja kouluista, jotka ovat kyseisten tapahtumien tiedottajien, tuottajien ja  koordinaattorien kirjoittamia. Ne ovat puhdasta markkinointitekstiä, jota voisi olettaa löytävänsä tapahtumien käsiohjelmista, mutta ei toimitetusta lehdestä.

Omituisin on kuitenkin Arellia esittelevä, toimittaja ja kuvataiteilija Tello Anttilan artikkeli. Anttila suitsuttaa estoitta: ”Kiitos Berndt, että olet vielä Suomessa. Horisontin näkee moni, mutta sen taakse ani harva yltää.”

Anttilan hengästynyt artikkeli viittaa Arellin ylikäymättömiin ominaisuuksiin muun muassa isäntänä, kodin hoitajana ja sisustajana. Yleisökin pääsee nauttimaan näistä ihmeistä muun muassa akvarellimuseon Vatten-ravintolassa, jossa ”ruoat, henkilökunta, sisustus ja annokset olivat huikaisevat.” Toki puhutaan myös Arellin saavutuksista näyttelyiden järjestäjänä ja kiitetään häntä siitä, ettemme enää elä taiteen takapajulassa, ainakaan pääkaupunkiseudulla.

Anttilan vilpittömyyttä ei ole syytä epäillä, mutta eiköhän taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajalla ole oiva areena esitellä meillä kaikille korvaamattomuuttaan työnsä puitteissa toimikautensa aikana. Synttärijuhlapuheet sitten erikseen.