Verkossa nyt




Kenneth Kvarnström

Kuva: Mats Bäcker

 

 

 

 

 

 

 


Kenneth Kvarnström HDC:n pääkoreografiksi


Minna Tawast

Koreografi, taiteilijaprofessori Kenneth Kvarnström on nimitetty Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän pääkoreografiksi 1.8. 2010 alkaen. Pesti on kolmevuotinen. Kvarnström työskentelee palkkioita vastaan, eli hän ei ole työsuhteessa teatteriin.

- Vastuualueeseeni kuuluu tanssiryhmän kansainvälisten kiertueiden hankkiminen sekä erilaisten yhteistuotantomahdollisuuksien etsiminen ja luominen. Teen myös neljästä viiteen koreografiaa tanssiryhmälle kolmivuotiskauteni aikana. Muitakin koreografeja voidaan käyttää, selvittää itsekin hiukan yllättyneen oloinen Kvarnström.

Kvarnström on Asko Sarkolalta vahva valinta tanssiryhmän kehityksen puolesta. Kvarnströmillä on Tukholman Dansens Husin entisenä johtajana erinomaiset kansainväliset verkostot ja koreografina hän on kansainvälisesti kysytyimpiä nimiämme. Kaupunginteatterin pitkäaikainen toive saada tanssiryhmälle näkyvyyttä ulkomailla saattaa näin todella onnistua. Vuodelle 2010 on  jo sovittuna kaksi vierailua ulkomailla ja kolmen kuukauden kiertue Ruotsissa.

Kvarnström oli vielä jonkin aikaa sitten tyytyväinen vapaa taiteilija, mutta hän sanoo rahoituksen hankkimisen vapaalla kentällä olevan sen verran työlästä, että Sarkolan ehdotus tuntui hyvältä. Nyt hänellä on ryhmä, jonka hän tuntee ja jonka olemassaolosta hänen ei tarvitse taistella.

- Sain mieluisen mutta vaativan sopimuksen. Minun on tietenkin näytettävä, että saan myös tulopuolen toimimaan. Teatterin suhteen minulla on kaikenlaisia suunnitelmia, jos ajattelee vaikkapa Juhlaviikkoja, virnistää Kvarnström.

Kvarnström johti edellisen kerran kaupunginteatterin tanssiryhmää 1996-1998, jolloin nähtiin muun muassa hänen läpimurtoteoksekseen muodostunut no-no.  Viime vuonna Kvarnström harjoitti teoksen uudelleen kaupunginteatterin tanssiryhmälle.

Lähtiessään teatterista edellisen kerran Kvanrström kritisoi sitä, että ryhmän tanssijoita käytetään myös musikaaleissa. Se hankaloitti tanssiohjelmiston suunnittelua ja toteutusta, puhumattakaan kiertueista sen kummemmin kotimaassa kuin ulkomailla. Nyt tilanne on korjattu:

- Teatterilla on tällä hetkellä 10 hengen tanssiryhmä, joista kuusi esiintyy ensi vuodesta lähtien vain nykytanssiteoksissa. Muut esiintyvät erilaisissa tuotannoissa, myös musikaaleissa.

Helsinki Dance Companyn nykyinen johtaja Ville Sormunen jatkaa tehtävässään sopimuskautensa loppuun 31.7. 2010.