Miranda Pennellin lyhytelokuvia Tampereen elokuvajuhlilla

Heini Keipinen

Miranda Pennell on englantilainen tanssija-koreografi, joka on vaihtanut uransa nykytanssin parissa lyhytelokuvaan. Taustastaan huolimatta Pennell ei kuitenkaan tee aivan perinteistä tanssielokuvaa. Ammattitanssijoiden sijaan pääosissa nähdään muun muassa marssivia sotilaita, harrastelijarumpaleita, luistelijoita sekä kotonaan tanssivia tavallisia ihmisiä.

Etualalla Pennellin elokuvissa on ääni, rytmi ja liike. Koreografia ei merkitse askelkuvioita vaan tapaa, jolla kamera liikkuu ja jolla leikkaus on rytmitetty. Toisaalta Pennell löytää koreografisia elementtejä yllättävistä paikoista, kuten sotilaiden marssi-kuvioista tai tavallisista arkielämän tilanteista.

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään 6. ja 7.3. Pennellin lyhytelokuvat Lounge (1995), Habit (1996), Tattoo (2001), Human Radio (2002), Magnetic North (2003), Fisticuffs (2004), You Made Me Love You (2005) ja Drum Room (2007).

Loungen värikkäässä ja hieman vinksahtaneessa maailmassa seurataan erään perheen arkirutiineja. Tattoossa sotilaiden askelkuviot ja muodostelmat näyttäytyvät epätavallisen ympäristön ja kuvakulmien ansiosta kuin tanssina. Human Radio on puoles- taan kaunis kuvaus siitä, kuinka jokapäiväiset äänet voivat olla musiikkia ja tanssilla tärkeä rooli ihmisten arjessa.

Magnetic North on kuvattu pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa. Pääosissa ovat paikalliset teinit, tytöt luistelemassa järven jäällä ja pojat soittamassa sähkökitaraa omassa huoneissaan. Åänellä ja musiikilla on iso rooli tässä nuoruusiän kaipausta ja haaveita kuvaavassa lyhytelokuvassa.

Fisticuffsin englantilaisessa pubissa otellaan kuin villissä lännessä. Taitavasti koreografioitu tappelu etenee kovalla ryminällä, ja televisiosta tuttuun tyyliin iskuja satelee mutta mitään jälkiä ei jää. You Made Me Love You on neljä minuuttia kilpajuoksua, jossa lähikuvassa näkyvät tanssijat yrittävät epätoivoisesti pysyä kameran katseen kohteena.

Lyhytelokuvien sarjan päättää Drum Room, jossa Pennell liikkuu jo kauemmas tanssin maailmasta ja keskittyy tarkastelemaan yksin ja yhdessä soittamista sekä soittajan ja äänen suhdetta. Kuvakulman lisäksi äänikulma vaihtelee: isosta ryhmästä soittajia kuulemmekin vain yhden henkilön tuottaman äänen, tai näemme täysillä takovan rumpalin kuulematta musiikkia, jonka tahdissa hän antaa mennä. Visuaalisesti pelkistetty lyhytelokuva on täynnä oivalluksia ja soittamisen hiljaista riemua.   

Tampereen elokuvajuhlat 4.–8.3.2009