Tanssi 4/09:
Sonya Lindforsin kommentti

Vastineessaan Jonna Strandberg viittaa haastattelussani olleeseen sitaattiin URBin naiskoreografeista (Heini Keipinen: Vanha kunnon URB, Tanssi 4/09). Tarkoitin haastattelutilanteessa nimenomaan naiskoreografeja, jotka ovat itse aktiivisesti osa katutanssikulttuuria Suomessa. Siksi jätin laskujen ulkopuolelle Arja Tiilin ja Reija Wäreen kaltaiset taidetanssikentällä etabloituneet koreografit, vaikka he ovatkin työskennelleet myös katutanssijoiden ja katutanssin parissa. Tarkennus oli hyvinkin tarpeen, siitä kiitos Strandbergille.

Suhteessa siihen, että katutanssin harrastajat ja tekijät ovat Suomessa suurelta osin naisia,  ammattilaisia naiskatutanssijoita ja -koreografeja on vähän. Tämä johtuu osaksi siitä, että suomalaisen katutanssin osaamisen kärjessä on miesvaltainen b-boying eli breikkaaminen, joka on akrobaattisuudessaan ja näyttävyydessään muita katutanssilajeja helpommin myytävissä katutanssia tuntemattomalle yleisölle.

URBin ja suomalaisen urbaanin taidetanssin kannalta suurin rasite on, että  monelta ammattilaiskatutanssijalta (sekä miehiltä että naisilta) puuttuvat välineet työstää taidettaan uudessa ympäristössä ja kontekstissa. Merkitykset, jotka ovat treenisalissa itsestään selviä, eivät teatterin lavalla artikuloidu esiin samalla tavalla. Tuodessaan taiteensa teatteritilaan katutanssijat ovat usein tietämättömiä teatteri- ja taidetanssin perinteistä. Tämä lienee syy siihen, miksi niin monen urbaanin taidetanssiteoksen taustalla on taidetanssikentällä toiminut koreografi, valosuunnittelija tai muu ammattilainen suuntaa antamassa.

Jo pelkkä katutanssin tuominen teatteritilaan on kahden kulttuurin fuusio, jossa molemmilla olisi paljon annettavaa toisilleen. Tietämättömän tai taitamattoman käsissä katutanssi kuitenkin menettää teatterin lavalla suuren osan rikkaudestaan. Tuolloin katutanssi jää tradition syviä kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia merkityksiä tuntemattomalle katsojalle tai kriitikolle vain ”energiseksi tanssin ilotulitukseksi”.

On tärkeää, ettei katutanssia esitellä vain viihteellisenä taidemuotona. Jotta suomalainen urbaani taidetanssikulttuuri  voisi kasvaa ja kehittyä, on annettava aikaa ja mahdollisuuksia syventävälle liikkeelliselle ja kulttuuriselle analyysille ja koreografiselle työskentelylle. Yhteiskunnallisuus, aktiivisuus ja kantaaottavuus urbaanin kulttuurin keskeisinä ihanteina ja päämäärinä saavat syventävän prosessin aikana tilan ja mahdollisuuden avata arvomaailmaansa urbaanin taidetanssin kautta.

Sonya Lindfors