Verkkari 12.10.2009

Emme varmaankaan koskaan saa tietää totuutta Michael Jacksonin edesottamuksista niin kuin emme saa sellaisistakaan asioista, joista uskomme saaneemme kaiken tarvittavan tiedon. Kun ihminen on tarpeeksi erilainen (lue: kummallinen), häntä saatetaan jopa arvostaa yllättävän kauan – kunnes ensimmäinen särö julkikuvaan ilmestyy. Se on auttamatta lopun alkua.

Sen jälkeen kenellä tahansa on lupa liimata mikä tahansa merkki ko. ikoniin eikä todisteiden perään kovin innokkaasti kysellä – paitsi tietysti oikeussalissa, mutta niiden päätöksethän julkisuusmylly jauhaa mieleisekseen.

Olivat Jacksoniin kohdistuneen ahdistelusyytteet totta tai ei, hänestä ei voi puhua tai kirjoittaa sanaakaan ilman että takavasemmalla häämöttää surullisen näköisiä lapsia ja erinäisiä äitejä. Ja se tuntuu olevan liikaa monelle, joka muuten saattaisi puhua paljonkin hänen musiikistaan tai tanssitaidostaan.

Minulle Jackson on ollut ennen kaikkea loistava tanssija ja esiintyjä sekä hyvä popmusiikin tekijä. Hänen monia tyylejä sekoittava ja kuuluisilta tanssitaiteilijoilta askeleita keräilevä tanssinsa oli maagista katsottavaa, niin vahva osa hänen persoonaansa, että oli mahdotonta kuvitella häntä vain seisomassa ja laulamassa.

Vaikka Jackson monessa mielessä esiintyikin kuin huolella kasvatettu viihdebroileri (ja ehkä jopa piti siitä), ei tuotantoprosessi koskaan onnistunut täysin hävittämään kuvasta sitä, että hän nautti tanssimisesta, oli tanssiessaan suvereenisti elossa.