Verkkari 26.10.2009

Filosofi työnsä äärellä

Kirjamessujen Helsingin Sanomien osastolla tapasivat tänä vuonna henki ja ruumis, istuva filosofi Tuomas Nevanlinna ja liikkuva ulkoministeri Alexander Stubb.  Jos oli luullut, että ihmisen ja kulttuurin vanha kahtiajako sieluun ja ruumiiseen olisi jotenkin so last season, joutui toteamaan olevansa erittäin väärässä. Jos luuli, että on mielenkiintoista kuulla, kuinka ”liikuntaa ajatellut” filosofi opponoi urheilun onnellistuttavaa vaikutusta levittävää ministeriä, joutui toteamaan olevansa erittäin väärässä. Jos taas oli ajatellut, ettei messukeskusteluun vaadita kuin kaksi sanavalmista ihmistä, oli erittäin oikeassa.

Miksi? Koska filosofi ei ollut ajatellut liikuntaa sen enempää kuin keskiverto makkaraa sohvalla viikonloppuisin kuluttava urheilufani. Se oli sääli, sillä tahto- ja tavoiteorientoitunut ulkoministeri oli kyllä miettinyt omaa liikkumistaan ja sen motiiveja. Niistä olisi liikunnan filosofian näkökulmasta saattanut löytää sanan säilälle teroituspintaa.

Filosofin huolenaiheeksi kehkeytyi lopulta se, että liikunta saattaa olla ulkoministerille addiktio eikä addiktioitaan kannata mainostaa toisille. Ministeri myönsi mahdollisen addiktion ja kehotti pysymään kohtuudessa. Tätä Helsingin Sanomat kutsui seuraavana päivänä ulkoministerin ”pöllyyttämiseksi”.

Toinen Nevanlinnan pointti löytyi kysyttäessä: kehon kehittämisestä ei ole filosofisessa mielessä hyötyä. Tämä lienee ymmärrettävä, ettei Nevanlinnan mielestä kehoansa hoitamalla tai käyttämällä voi tulla paremmaksi filosofiksi tai ettei kehon hoitamisen kautta voi ymmärtää paremmin filosofiaa tai tuoda siihen uutta tietoa – tai että filosofinen tieto on luonteeltaan ei-empiiristä.

Jos emme juutu jo lääketieteelliseenkin tosiasiaan aivojen tarvitsemasta hapesta – ja siis hyvin epäfilosofisesta vasta-argumentista – voisimme juuttua niihin lukuisiin filosofeihin, joille kehon kokemusten kautta hankittu tieto ja ymmärrys ovat yhtä relevantteja kuin kognitiivinen, kielen ja ajattelun kautta hankittu tieto. Tällöin kehon ”huoltaminen” saa paljon urheilua tai kuntoliikuntaa laajemman merkityksen. Silloin voisi jo hiukan opponoidakin ja huomauttaa, että kehon kokemukset ja sen kautta hankittu tieto on paljon muutakin kuin urheilua tai ylipäätään ohjattua liikuntaa.