Jyrki Karttusen musiikkiteatterikokemus:
Ohjaaja oli hyvä työpari

Minna Tawast

Teatterikorkeakoulu esitti maaliskuussa ammattiin valmistuvien näyttelijäopiskelijoiden voimin uudenlaista ja raikasta musiikkiteatteria. Vapautuspassio -niminen teos oli Teakin teatteritaiteen, tanssitaiteen ja valo- ja äänisuunnittelun laitosten sekä Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitosten (Taik), Metropolian ja Arcada&Mediakeskus Lumeen yhteistuotanto. Monen eri koulun ja laitoksen yhteistyö olisi hyvin saattanut tuottaa hiukan hengetöntä ja elementeiltään yhteensopimatonta esitystaidetta, mutta niin ei Vapautuspassion kohdalla käynyt. Työryhmä oli selvästi puhaltanut yhteen hiileen, ja sekä käsikirjoittajat että ohjaajat ja koreografi olivat olleet yhteisten teemojen äärellä – tai ainakin lopulta päätyneet sinne.

Juhana von Baghin ohjaamassa, Jussi Tuurnan musiikillisesti ohjaamassa ja Jyrki Karttusen koreografioimassa esityskollaasissa musiikki, laulut ja tanssiminen toimivat tavalla, jota ei usein näe. Tosin koko esityksen itseironista ja yhteiskunnallista viritystäkään ei musiikkiteatteriyleisölle, puhumattakaan musikaaliyleisöstä, ole juuri tarjottu. Vaikka nuorten näyttelijöiden taidoissa ei ollut huomauttamista, päinvastoin, taidolla ei briljeerattu ellei esitys sitä vaatinut. Laulu lähti ilmaisusta saumattomasti tai tietoisen dramaattisesti, ja Karttusen liike istui nuorten näyttelijöiden fyysiseen ilmaisuun luontevasti ja sävytti aidosti myös heidän roolikuviaan.

Nykytanssin tekijät ovat viime aikoina tehneet yhteistyötä teatterintekijöiden kanssa ja ohjaajat ovat hakeneet koreografeilta apua fyysisten kohtausten suunnitteluun tai koreografioiden tekemiseen. Tulokset ovat olleet monenlaisia, ja selväksi on käynyt, että teatteriesityksen ehdot ovat sekä konkreettisesti että teemojen ja aiheiden suhteen usein toiset kuin tanssiteoksen.

Karttusta ei kuitenkaan huolestuttanut. Hän lähti mukaa, koska ohjaaja von Bagh pyysi.

–  Minua on kiinnostanut koreografian tekeminen näytelmään jotenkin kokonaisliikkeellisellä otteella sen sijaan, että koreografin rooli olisi vastata tanssikohtausten tekemisestä. Tämä projekti tuntui alusta saakka sellaiselta, että liikkeellisyys nivoutuu osaksi kaikkea.
 
Itse työprosessi sujui Karttusen mielestä erinomaisesti. Hän kertoo oppineensa matkan varrella paljon.

– Opin liikkeestä ja henkilöohjaamisesta. Oli hienoa työstää eräänlaista liikkeellistä maailmankuvaa näyttelijöiden kanssa ihan perustuksista saakka ja lähteä siitä luomaan kunkin tulkintaan jonkinlaista koreografista strategiaa. Näyttelijöiden näkökulma ja lähestymistapa liikkeeseen opettivat minulle paljon. Ohjaajan työparina oleminen oli hyvä kokemus. Se, että on joku jonka kanssa jatkuvasti ajatella asioita, tuntui etuoikeudelta.
 
Teatterin, musiikin ja liikkeen yhdistäminen on haastavaa, mutta koreografi pitää haasteita myös mahdollisuuksina. Onneksi Vapautuspassion suunnittelutiimi toimi hyvin yhteen.

– Pikku tarina eräästä haasteesta: Ensimmäisen osan säveltäjä oli kirjoittanut ”metamorfoositanssiksi” nimetyn sanattoman kohtauksen, jonka aikana draamassa kuluu pari kuukautta. Se oli siten yksi niistä harvoista selkeistä tanssikohtauksista. Lavastajat olivat suunnitelleet ensimmäiseen näytelmään katteen, jolla tilan korkeussuuntaa saatiin rajattuksi. Tämän metamorfoositanssin ajaksi kate piti laskea alas peittämään lavastevaihto. Eipä kovin paljoa tilaa ilmaista paria kuukautta! Sitten kuitenkin keksin, että jätetään kate sen verran ylös lattiasta, että sääret näkyy ja tehdään tanssi pelkille jaloille. Mielestäni siitä tuli hieno, ja oli todella hauskaa työstää sitä esiintyjien kanssa.

Vapautuspassion jokaisella osalla oli oma käsikirjoittajansa. Esitysten tilanteet ja teemat olivat arkisuudessaan ja vinksahtaneisuudessaan poikkeuksellisia: yläaste ja sijainen – koulukiusaaminen, nainen hyppäämässä ikkunasta – yksinäisyys, ankara isä ja ahdistunut tytär – valta ja anarkia, edesmennyt iskelmälaulaja Kikka – julkisuus. Kun tähän lisätään vielä absurdismia ja moralisoimaton ote, saadaan aikaan teos, joka samanaikaisesti kommentoi kaikkien tuntemaa arkea sekä viihdyttää.